torstai 19. toukokuuta 2011

Siirtymisiä

Eilisessä kouluvalmennuksessa harjoiteltiin siirtymisiä. Valmisteltiin siirtymiset ensin vain hidastamalla, eli ensin perustempoista ravia, jonka jälkeen hidasta ravia (meilkein käyntiä) ja sitten taas reippaampaa ravia. Kerttu oivalsi idean nopeasti, ja kohta ei tarvinnut kuin vähän jarruttaa istunnalla, niin ravi hidastui.

Jatkettiin työskentelyä niin, että otettiin ravista aina käyntiin, Tätä tehtiin molempiin suuntiin paljon, ja lopuksi saatiin tehtyä tosi nättejä siirtymisiä. Tehtävä vaikeutui vielä, kun piti ravista pysäyttää, Kerttu ei heti asiaa oivaltanut vaan protestoi nostamallaan päätänsä ylös ja viskomalla sitä, aina kun tein pidätteen. Mutta onneksi alkutunnista oltiin tehty sellaisia tehtäviä, että Kerttu oli tosi herkkä myös istunnalle. Näin saatiinkin hienoja pysähdyksiä!

Viimeiseksi piti nostaa käynnistä laukka, ja tämä osottautuikin kaikkein vaikeimmaksi, koska Kerttu rupesi ennakoimaan laukannostoa niin paljon, että heti kun vähänkään siirsin pohjetta niin se ampaisi eteenpäin, lopuksi saatiin kuitenkin ilman minkäänlaista pomppimista laukat nostettua molempiin suuntiin.

Koko tunnin mielikuvaksi jäi se, että kerttu oli ehkä vähän jännittynyt, joka johtuu varmaan tästä tuulisesta ja sateisesta säästä. Tänään onkin estetunti, raportoin siitä sitten myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti