Eilen oli todellinen ottelu kertun kanssa! Rupesin ratsastamaan sitä tavalliseen tyyliin, eli ensin reipasta ravia, sitten vähän voltteja ja sit laukkaa isolla ympyrällä. En huomannut volteissa vielä mitään muuta kuin sen, että se oli hiukan vahva. Lähin kuitenkin laukkaamaan, kun yleensä kertulla on tapana ratsastaessa herkistyä.... Mutta toisin kävi. Se oli laukassa NIIN vahva ja jäykkä että välillä oli pakko kävellä, kun en jaksanut enää vetää vastaan. Se vaihteli itsestään suuntaa, pienensi ja suurensi ympyrää, eikä pohkeella tai ohjalla ollut mitään vaikutusta siihen minne se itseään milloinkin käänteli ja mitä vauhtia... Päätin aloittaa työn alusta asti, käynnistä. Siinä sitten käveltiin pientä kahdeksikkoa niin kauan että se suostui kävelemään rauhallisesti ja taipumaan molempiin suuntiin. Sitten otettiin uudestaan laukkaa, ja se meni ihan ok molempiin suuntiin, sitten vielä lopuksi ravitaivuttelua ja näin siitä tuli taas oma mukava itsensä!
Oli kyllä niin rankkaa että meinas itku päästä jossain kohtaa... Vahingosta viisastuneena teen tänään hyvät alkuverkat ennen laukkaa, uskoisin eilisen hankaluuden johtuvan siitä etten ratsastanut Kerttua tarpeeksi notkeaksi ravissa ennen laukkaa.
Kerberalla on myös tosi ikävä haava turvassa. Se oli jo pelkkä pieni rupi, kun lähin käymään varkaudessa mutta nyt se oli uudestaan revennyt. Täytyy nyt vaan muistaa sitä huuhdella ja puhdistaa, niin eiköhän se siitä :)
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Pikaista päivitystä
Edellisessä päivityksessä kerroinkin, että meillä olisi estevalmennus torstaina, muttei ollutkaan huonon sään takia (tallilla ei ole maneesia). En ratsastanut torstaina ollenkaan, kun en viitsinyt mennä sateeseen ja tuuleen. Huomasin taas myöhemmin, että päätös oli tyhmä. Miettikää, yhden päivän kun jätän hevosen harjaamatta, niin sille on ilmestynyt riviä jalkoihin? -.- Torstaina en siis harjannutkaan koko hevosta, ja perjantaina huomasin sillä olevan riviä... Onneksi olen saanut sen hoidettua pois jo :)
Perjantaina hypättiin ''maastoesteitä'', eli rakensimme raviradalle erilaisia erikoisesteitä. Esteinä oli: tavallinen ristikko, autonrengaseste, sankkoeste, muuri ja aurinkolankku.
Kun alettiin hyppäämään, niin Kerttu kielsi heti ristikolle, tulin uudestaan ja sen jälkeen pääsinkin ristikon, rengasesteen ja sankkoesteen kerralla. Muuri oli kertusta pahin, siitä se ei meinannut millään uskaltaa mennä yli. Lopulta sain sen siitäkin, aurinkoeste oli myös vaikea, muttei niin vaikea kun muuri oli ollut. Lopuksi päästin kuitenkin kaikki esteet, ilman kieltoja tai sen suurempia ihmettelyjä :) Lisäilen myöhemmin muutaman videon!
Lauantaina menin kentällä vain nopean reilu 20min treenin, jolloin kävin vain kaikki askellajit läpi, Kerttu toimi hyvin ja oli pehmeä. Eilen sillä oli vapaata ja samoin tänään, sillä olen Varkaudessa käymässä vanhempieni luona.

torstai 19. toukokuuta 2011
Siirtymisiä
Eilisessä kouluvalmennuksessa harjoiteltiin siirtymisiä. Valmisteltiin siirtymiset ensin vain hidastamalla, eli ensin perustempoista ravia, jonka jälkeen hidasta ravia (meilkein käyntiä) ja sitten taas reippaampaa ravia. Kerttu oivalsi idean nopeasti, ja kohta ei tarvinnut kuin vähän jarruttaa istunnalla, niin ravi hidastui.
Jatkettiin työskentelyä niin, että otettiin ravista aina käyntiin, Tätä tehtiin molempiin suuntiin paljon, ja lopuksi saatiin tehtyä tosi nättejä siirtymisiä. Tehtävä vaikeutui vielä, kun piti ravista pysäyttää, Kerttu ei heti asiaa oivaltanut vaan protestoi nostamallaan päätänsä ylös ja viskomalla sitä, aina kun tein pidätteen. Mutta onneksi alkutunnista oltiin tehty sellaisia tehtäviä, että Kerttu oli tosi herkkä myös istunnalle. Näin saatiinkin hienoja pysähdyksiä!
Viimeiseksi piti nostaa käynnistä laukka, ja tämä osottautuikin kaikkein vaikeimmaksi, koska Kerttu rupesi ennakoimaan laukannostoa niin paljon, että heti kun vähänkään siirsin pohjetta niin se ampaisi eteenpäin, lopuksi saatiin kuitenkin ilman minkäänlaista pomppimista laukat nostettua molempiin suuntiin.
Koko tunnin mielikuvaksi jäi se, että kerttu oli ehkä vähän jännittynyt, joka johtuu varmaan tästä tuulisesta ja sateisesta säästä. Tänään onkin estetunti, raportoin siitä sitten myöhemmin!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Keitä me olemme?
Olenko itsekäs jos aloitan itsestäni? Noh, aivan sama. Olen syyskuussa 18-vuotta täyttävä tyttö Hämeenkyröstä (Tampereelta n. 20min ajomatka). Olen harrastanut ratsastusta pienen ikäni, tällä hetkellä minulla on kaksi omaa hevosta (6v pv-tamma Kamilla ''Beeda'' ja lv-tamma Omppu). Cordelia Priz, eli tutummin Kerttu on minulla ylläpidossa, ja takoitukseni on viedä sitä eteenpäin ja kilpailla sillä. Kilpailukokemusta minulla on kertynyt 110cm radoista esteillä ja heA tasoisista luokista koulusta. Kenttää olen kilpaillut ponien helppoa joskus kun minulla vielä oli poni.
CORDELIA PRIZ ''Kerttu'' on vuonna 2007 syntynyt fwb-tamma. Kertun kasvattaja ja omistaja on Henna Lehmuskoski. Sain tamman ajatuksella, että vien sitä eteenpäin ja kilpailen. Siitä, kuinka kauan Kerttu on minulla, ei ole tietoa. Nyt meillä on sopimus syyskuun loppuun, mutta ymmärrykseni mukaan saan pitää tammaa niin kauan kuin haluan.
Minulle tullessani Kerttu osasi mennä jokaista askellajia, ja ilmeisesti hieman pohkeenväistöä. Paljon olen tamman kanssa edennyt, mutta vielä on pitkä matka oikeisiin kilpailuihin. TÄSSÄ on video minun ja kertun ensimmäisestä ratsastuskerrasta ja TÄSSÄ on uusin video, mikä on kuvattu noin viikko sitten. Kertun sukua voi katsoa TÄÄLTÄ.
Tilaa:
Kommentit (Atom)